tiistai 29. tammikuuta 2013

Arkistojen kätköistä

Pari kuvaa aikoja sitten valmistuneista ompeluksista. Ensimmäinen on pussi hiustarvikkeille. Teksti on kirjailtu vanhaan lakanaan ja ommeltu sitten pussukkaan kiinni. Tämä meni äidille joululahjaksi. Perässä pieni mekkonen, koko muistaakseni 86/92. Kaavana on tuttu Hannah. Lisäksi kirpparilta saalistetut Sorsakosket.







Arki aika harmaata

Otsikko sen sanoo. Tammikuu väsyttää, koko talvi väsyttää. Olen alkukesän lapsi ja kevät/kesä on aikaa jolloin minä olen parhaimmillani. Kun kevättalven aurinko alkaa paistaa, voittaa elämä taas.

Viime viikonloppu oltiin Kotkassa. Vanhemmat ovat nyt Suomessa hetken, ennenkuin suuntaavat uusiin haasteisiin Etelä-Amerikkaan. Oli mukavaa nähdä, vaikka mieli onkin haikea. Onneksi pian taas nähdään.

Tavattiin myös koirakamuja. Aurinkokin pilkisteli pitkästä aikaa. Ehkä tämä tästä.





lauantai 19. tammikuuta 2013

maanantai 7. tammikuuta 2013

Siinä se nyt killuu

Väsäsin eilen rasva-siemenseosta linnuille. Olen todennut, että nuo kaupan talipallot ovat yhtä höttöä. Toki nekin näyttävät tinteille kelpaavan kun muuta ei ole saatavilla ja varmasti ostan niitä jatkossakin.

Löysin jostain lehdestä ohjeen, jossa käskettiin laittaa litra pähkinöitä ja siemeniä 500g:aan kookosrasvaa. Rasva sulamaan kattilaan -miedolle lämmölle, jottei koko torppa pala. Siemenet yms. sekaan, naru kuppiin, seos päälle ja pakkaseen.

Tuolla ohjeella seos on tosi paksua, itse lisäsin siihen kunnon lorauksen rypsiöljyä. Lisäksi heitin mukaan leseitä. Sidoin narun päähän tulitikun (josta olin napsaissut sytyspään pois), jotta se pysyisi paremmin mukana menossa.

Tuolla ne nyt killuvat pensaikossa. Ensi kerralla täytyy sulatella niitä hetki kotona, sillä seos on pakkasen jäljiltä kivikova.

Kaaleppi tarkkaili kauempaa operaatio pensaaseen kiinnitystä.






lauantai 5. tammikuuta 2013

Vähän pipoja ja muutakin

Tänään oli ihana ilta ystävien kanssa. Samalla näpsin pari kuvaa, joissa hieman paljastuksia joulupukin kontista näin jälkikäteen. Pipoja tuli neulottua kymmenkunta (tai enemmänkin) ja ne tuntuivat olevan mieleisiä sekä isoille että pienille. Tässä pari kuvaa pienemmistä vastaanottajista: kummipoika ja hänen sisarensa tykkäsivät pipoista kovasti.






Tässä minä ja Kaaleppi 6-vuotiaan Aliisan silmin.





Taas Happy Lightseja.


torstai 3. tammikuuta 2013

Vanhan muistikirjan saloja

Olen 90-luvun alusta asti kerännyt yhteen muistikirjaan muiden kirjoittamia runoja, riimejä ja laulujen sanoja -niitä tärkeimpiää ja koskettavimpia. Kirja on ollut hyllyssä muiden takana muutaman vuoden ja olin ehtinyt unohtaa sen olemassaolon täysin, kunnes viime viikolla sen taas löysin.

Suurin osa kerätyistä runoista liittyi päättyneisiin parisuhteisiin ja kaipaukseenkin, mutta oli siellä iloisempiakin muistoja ja runoja jotka vain muuten koskettivat tavalla tai toisella.

Esimerkiksi tämä pätkä irlantilaisen Samuel Beckett:n runosta on todella kaunis:

"Perhaps my best years are gone. When there was a chance of happiness. But I wouldn't want them back. Not with the fire in me now.

En koe sitä tässä iässä kovinkaan henkilökohtaiseksi, mutta voin kuvitella ajattelevani noin muutaman kymmenen vuoden päästä.

Toinen koskettava runo on myöskin irlantilaisen kirjoittama; se on W.B.Yeats: He wishes for the cloths of heaven.

"Had I the heavens' embroidered cloths,
Enwrought with golden and silver light,
The blue and the dim and the dark cloths
Of night and light and the half-light,
I would spread the cloths under your feet:
But I, being poor, have only my dreams;
I have spread my dreams under your feet;
Tread softly because you tread on my dreams."


Ei mulla muuta tänään.

Hyvä Piia ja Arabia!

Kuvittaja Piia Keto on suunnitellut Arabialle uuden Piilopaikka-kuosin, joka kuvittaa vanhaa Arctica-astiasarjaa. Itse olen pitänyt Arcticaa aina tylsinä ja mitäänsanomattomina astioina, mutta nyt: hoplaa! Kedon retromaiset eläinkuosit ovat todella valloittavia, tahtoo!






Lisää astioita täällä: http://store.iittala.com/epages/iittala.sf/fi_FI/?ObjectPath=%2FShops%2Fiittala%2FCategories%2FArabia%2Fpiilopaikka

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, entiset kujeet?

Vuosi vaihtui rauhallisesti. Kaaleppi pelkää ilotulituksia, enkä halua jättää sitä yksin pelkonsa kanssa, joten kotona olin minäkin. En tehnyt lupauksia laihduttaa tai olla kiltimpi. Ei silti niin, ettei kummallekaan olisi tarvetta. Joitain suunnitelmia tein, nämä liittyvät henkilökohtaiseen elämääni. Työasioita en täällä viitsi vatvoa.


Aion:

- Opetella käyttämään järjestelmäkameraa, jonka ostin jokin aika sitten.
- Ostaa epäkesko(?) hiomakone ja opetella käyttämään sitä.
- Viettää kesälomalla aikaa mökillä ja ehkä maalailla siellä hiukan.
- Vaalia ystävyyssuhteitani.
- Olla hyvä ihmisäiti Kaalepille.
- Tehdä vapaaehtoistyötä löytöeläinten parissa muutoin, kuin ottamalla niitä kotihoitoon. Tämän olen laittanut jo vireille.
- Ommella enemmän. Sain ystäviltäni 40v. lahjaksi superhyvän ompelukoneen ja se on ollut syksyllä aivan liian vähäisellä käytöllä.
- Säästää rahaa ja matkustaa loppuvuodesta tai alkuvuodesta 2014 Uruguayhin tapaamaan vanhempiani, jotka muuttavat sinne kuukauden päästä.


Toivon:

- Että koko vuoden 2012 jatkunut flunssakierre olisi ohi.
- Että läheiseni olisivat turvassa.
- Että Mötley Crue tulisi taas kesällä Suomeen.
- Että pystyisin matkustamaan Irlantiin. On ikävä siellä asuvia ystäviäni ja "adoptioperhettäni".

Toki toivon monia muitakin asioita, oikein henkilökohtaisia.


Vuodenvaihdetta edelsi viikon loma, joka vietettiin Kotkassa perheen parissa. Oli leppoisaa, vaikka sitkeä flunssa kiusasikin. Tutkimme innoissamme etelä-Amerikan karttoja ja teimme matkasuunnitelmia loppuvuodelle. Vanhempiani tosiaan muuttavat helmikuussa Varsovasta Uruguayhin ainakin vuodeksi. Hieman hirvittää, koska se on niin kovin kaukana; lentomatka Montevideoon kestää 24h!

Nyt virun vatsataudin kourissa. Ei kiva. Tällaisina päivinä sitä toivoo, että olisi joku joka veisi koiran ulos -tai että kun ei ole, niin selviäisin siitä ainakin oksentamatta kadulle.