tiistai 6. joulukuuta 2011

Kaverukset




Kirppikseltä löytynyt punainen heppa kynttiläjalka ja siskolta saatu Pentikin Petra-poro.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Toisen roska toisen aarre

Meidän taloyhtiön pihalla on siirtolava, jonne saa heittää rojua. Tarkoitus on, että ihmiset saavat siivota vinttikomeroitaan julkisivuremontin jäljiltä. Minä olen tietysti hypännyt laarilla tämän tästä tsekkaamassa, josko sinne kertyisi aarteita. Ja tulihan sinne jotain.

Tästä ihanasta vanhasta senkistä luopui perhe, joka on muuttamassa pois. Rakastuin siihen oitis ja kannoin kotiin. Siitä tuli täydellinen sivupöytä sohvan viereen.

Ainoa suuri miinus on, että kaapin ovea ei saa auki. Lukkoon on joskus katkennut avain, enkä saanut sitä millään ulos. Täytyy yrittää vielä jollain konstilla.




Ja kun tällä teemalla mennään, esittelen vielä ruokapöytäni, joka on myös aikoinaan löytynyt roskalavalta. Samoin Artekin tuolit. Pöydälle en ole vielä tehnyt mitään, sillä sen on maannut vintillä toissapäivään asti. Tuolit olen maalannut; ne oli koivuiset.




Lisäksi löysin työpaikan kierrätyspäivänä nämä ihanat vanhat lusikat. Taitavat olla alpakkaa?


lauantai 15. lokakuuta 2011

Kirpparilla

Täällä ollaan edelleen. Oli mukavaa huomata, että edes joku tai jopa jotkut käyvät blogiani vilkuilemassa.

Syksy sai ja huomaan sen lisääntyvänä väsymyksen tunteena. Flunssakin on vaivannut sitkeästi, mutta onneksi pian voi aloittaa joulufiilistelyn ja saada siitä energiaa pimeisiin iltoihin.

Olen kierrellyt ahkerasti kirppiksiä ja esittelen tässä muutaman löydön.




Marimekon "Muija" peltipurkki ja söpö belgialainen karkkipurkki, hintoja en muista, mjutta halavat olivat.




Karhulan lasin litranen lasipurkki ja ihana kiinalainen teemuki, jossa on kansi. Yhteensä alle 2e. Nuo Karhulan lasipurkit ovat yleensä kovissa hinnoissa, joten tämä ilahdutti edullisuudellaan. Ostin myös 2l:n purkin, mutta sitä en vielä saanut kannettua kotiin, vaan se odottaa veljeni luona Kotkassa seuraavaa kertaa. Silläkin oli hintaa vain reilun euron verran.




Kaksi Nanny Still:n Kirsi-lasipurkkia. Kuin uudet. Pinoutuvat päällekkäin ja kannet ovat tiiviit. Hinta 1,5e/kpl.




Vanha pehmeä täkki, hinta 5e.




Täyspitkät pitsiverhot 1e/kpl. Ostin mökille, mutta taitavat jäädä omaan kotiin.


Lisäksi olen ostanut monenlaista lasitavaraa; Riihimäen jälkiruokakulhoja, yhden maljakon yms. yms. Tarttis isomman kodin, jotta kaikki tavarat mahtuisivat.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011






Täällä on toiminut pipotehdas, viikossa on valmistunut noin 20 pipoa. Osa itselle (aika monta) ja osa lahjoiksi. Pipot ovat malliltaan pitkiä ja ainakin itse tykkään tuosta mallista tosi paljon. Näyttää kivalta lapsenkin päässä. Suurin osa on trikoovuorella, siis kaksinkertaisia, mutta osaan laitoin fleecevuoren niin menevät talvellakin.

Lisäksi olen ommellut tuollaisia koiranomistajan arkea helpottavia kakkapussipiiloja. Käteviä!

*EDIT* Olen ajatellut lopettavani blogin kirjoittamisen tai ainakin muuttaa sen salasanalliseksi, koska minusta tuntuu ettei kukaan tätä koskaan lue. En nyt haluaisi kuulostaa marttyyriltä tai edes valittaa, mutta minusta olisi oikeasti kiva tietää lukeeko näitä tekstejä joku vai kirjoitanko itselleni ja muutamalle sukulaiselleni tässä? Pallo on nyt teillä rakkaat lukijat. Ilmoitelkaa itsestänne, jos teitä siellä joskus käy. :-)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011



Saanko esitellä: Pia Pöllö. Pia saa kodin kummityttöni luota, joka täyttää tässä kuussa yhden vuoden.

perjantai 12. elokuuta 2011




Tällainen löytyi naapuritalon roskasäiliöihin nojaamasta, pelastin sen oitis. Poistin peilin ja nyt se odottaa seinällä maalausta. En ole varma minkä väriseksi sen maalaan, siksi se saa nyt rauhassa olla osa sisustusta jonkin aikaa. Ihana, eikö!

maanantai 30. toukokuuta 2011



Minun toteemieläimeni on pöllö. Pöllö on viisas ja jotenkin niin rauhallinen.

Olen aivan ihastunut tähän Pöllö-piirustukseen, jonka Jutta Kootut Murut -blogista on tehnyt. Klikkailen kuvaa viikottain, enkä vielä ole saanut aikaiseksi tilata sitä itselleni. Jospa nyt pian ennenkuin ne loppuvat.

tiistai 26. huhtikuuta 2011




Auringonkeltainen mekko, itselle. Tästä tuli aikas kiva. Kangas on vuosia kaapissa marinoitunut Hietsun kirpparilta ostettu ohut puuvilla. Kaavana Raglanhihamekko Modasta viime kesältä. Hiukan mulla oli hankaluuksia hihojen vuorittamisen ja alavarojen kanssa, kun en vuorittamista ole aikasemmin harrastanut. En saanut millään hihoja ommeltua pussiin ja se suututti. Siispä jouduin ompelemaan hihansuihin saumat päälle, eikä ne näytä niin siistiltä. Sivusaumoissa on taskut, niistä plussaa.

Kaiken kaikkiaan pienoisesta työläisyydestään huolimatta oikein kiva kaava. Näitä teen kyllä lisää kaikissa väreissä!

maanantai 25. huhtikuuta 2011





Kolmen konstin mekko sai uuden kuosin, tämä sopisi vaikka kevään juhliin. Koko on 110/116. Lisäksi surautin pari yöpaitaa kirpparilta löytyneestä vanhasta lakanasta, näissäkin koko 110.

Kuvassa hymyilee navettatyttö Unna, joka on meillä hoidossa keskiviikkoon saakka. Silloin Unna pääsee ihan omaan kotiin. Unna siis tuli Rekkujen kautta meille eilen odottelemaan uuden omistajansa lomalta paluuta. Aivan ihana tyttö! Ehkä en avaakaan ovea kun Unnaa tullaan hakemaan... ;-)

torstai 7. huhtikuuta 2011




Ystävältä kiitokseksi ompeluksista. Nyt tämä odottaa vielä käyntiä IKEAan ja sitä myöten sopivaa kehystä.

Kaaleppi lähettää terveisiä.





Kevät tuo taas kauppoihin mitä ihanimmat kankaat ja kauhian sisustusinnon. Olen ommellut uusia tyynyliinoja jämäkankaista. Jämistä syntyi myös eteisen pikku hyllyyn verho. Ennen siinä oli tylsä, yksivärinen vaalean sininen verhon retale.

Myös pikkuisia vaatteita on syntynyt ja lisää on tulossa. Nyt ompelin tilauksesta kolme mekkoa. Koot 98/104, 122/128 ja n. 1,5 vuotiaalle. Isommat koot tein Hannah:n kaavsta, hieman erilaisilla taskuviritelmillä. Pienin on liivihame, jonka kaava on jostain ikivanhasta Moda-lehdestä. Pikkuisen olen kaavaa muokannut ja vinokantitkin ompelin sisäpuolelle. Tasku meni valitettavasti hieman vinoon ja tulikohan se liian alas..? Kangas on luonnossa herkullisen vaaleanpunainen eikä ollenkaan sinisävyinen, niinkun kuvassa.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011


Vielä yksi liivimekko. Tämä menee samaisen ystävän 1-vuotiaalle. Tykästyin tähän todella paljon, kankaassa on jotain hellyyttävää. On luultavasti pakko tehdä veljentytölle samanlainen.

Ylin mekko valmistui tänään pian 5 vuotta täyttävälle Annalle. Annan äiti ideoi tämän mekon ja lopputulos on aika veikeä. Taskut ovat oikeasti samalla tasolla, vaikka kuva väittää toista. Kaava on vanha tuttu liivimekon kaava.

Alempi mekko on testimekko. Sen olisi tarkoitus sopia veljen tyttärelle, joka on vasta 5kk vanha. Kutisee, että mekko jääpi suureksi, mutta onpa sitten odottamassa pientä pukijaa myöhemmin.

Kuka muistaa Mannan, joka oli meillä kotihoidossa Rekku rescue ry:n kautta ennen joulua? Mannahan sai rakastavan kodin tätini ja hänen miehensä luota tammikuussa.

Kävimme viime viikonloppuna tervehtimässä koko perhettä. Kyllä oli ihanaa nähdä Manna onnellisena omassa kodissaan. Koiruudet olivat myös iloisia tavatessaan taas toisensa. Kaalepin ilme tuossa alla olevassa kuvassa taitaa kertoa kaiken...








perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kolmen konstin mekko




En millään enää jaksaisi tätä talvea, mieli halajaa kevään värejä, tuoksua ja tunnelmaa. Tulejo kevät.

Valmistelen pian 4 vuotta täyttävää Nuppu-tyttöä kevääseen ja kesään lahjomalla häntä tällä "Kolmen konstin mekolla". Kaava on Ottobre:sta. Tosin tästä tuli kahden konstin mekko. Tätä pidetään joko hihaläpysköillä tai ilman. Miehustassa ja hihoissa kulkee nauhakuja ja siten hihat saa poistettua, jolloin mekosta tulee nirunaru-mekko. Kaavaan kuuluu myös irtohihat, mutta minua laiskotti. Eivätkä ne minusta ole kovin nätitkään. Oikein mukava malli, tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin, mutta teen näitä varmasti lisää.




keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Täällä eletään rauhaiseloa. Itse olen ollut sitkeän flunssan kourissa ja Kaalepin selkäkivun takia ollaan tehty vain lyhyitä lenkkejä. Hiukan kaveri on jo parempi nyt kipulääkityksen turvin ja selvästi jo protestoi lyhyitä lenkkejä vastaan. Se laittaa jarrut pohjaan eikä suostu kääntymään kotiin. Tänään käytiin hieman jo metsässäkin ja voi sitä riemua.

Meillä on kuitenkin aika varattuna ortopedille 2.3. Salaa kuitenkin toivon, että kipu menisi ohitse, eikä meidän tarvitsisi tuota aikaa käyttää -on meinaan hieman kallista lystiä eikä talous antaisi juuri nyt myöten. Toki kaikki tehdään mitä tarvitsee, ettei Kaalepin tarvitsisi kivun kanssa elää.

Ihan levoksi ei ole mun kannaltani mennyt. Olen tehnyt kangaskaapin tyhjennystä; tunikaa ja mekkoa.

Pallollisen setin tilasi äiti ja se matkaa pian toiselle puolelle maapalloa, Thaimaaseen, veljen perheen 4-vuotiasta ilahduttamaan. Laukku on kääntömallia, sitä voi pitää kummin päin tahansa. Kätevää!

Amy Butlerin kankaasta ommeltu tunika päätyi Huuto-nettiin teemalla "Kaalepin kipurahasto".



maanantai 14. helmikuuta 2011

Craft it forward 2011

Jutta Kootut murut -blogista haastoi ihmisiä mukaan käsityövaihtoon ja minä liityin mukaan. Homma kulkee niin, että viisi ensimmäistä kommentin jättäjää saa minulta jotakin itse tekemääni, ja jokainen heistä lupaa samalla omassa blogissaan haastaa mukaan viisi uutta ihmistä joille he lähettävät puolestaan jotain itse tehtyä. Ja nämä taas haastavat tahoillaan seuraavat viisi jne jne. Eli yritetään saada oikein paljon käsintehtyä kivaa kiertämään :)

Kauhiaa stressiä ei tarvitse ottaa sen itse tehdyn jutun lähettämisessä, sillä siihen on koko vuosi 2011 aikaa. Hauskaa, kuka haluaa mukaan?

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Myydään

Onko jollain kiinnostusta ostaa tämä aito kiinalaistuoli? Tuoli on ostettu (nyt jo lopettaneesta) antiikkiliikkeestä Helsingin Malmilta. Tuoli on yli 100v. vanha ja aikanaan tuotu maahan täysin laillisesti, tästä on tuolissa sinetti todisteena.

Tuoli on ollut vintillä pari vuotta, se ei mahdu nykyiseen kotiin. Nyt myyn sen, koska Kaaleppi-koira tulee tarvitsemaan kalliita ortopedin tutkimuksia ja mahdollisesti hoitoa.

Pari selkänojan pinnaa pyörii, mutta tämä ei vaikuta istuintukevuuteen.

Mittoja:
- istuinkorkeus 54cm (korkeus selkänojan kanssa 95cm)
- kokonaisleveys 54cm (istuinlev. 43cm)
- syvyys 45cm











Lisäksi myynnissä nämä punaiset Wieniläistuolin tyyppiset tuolit. Ovat alkuperäisessä maalissaan, joten kaipaavat uusintamaalausta. Muuten hyväkuntoiset, tukevat istua.


Punaiset tuolit lähtevät uuteen kotiin 30e:lla (molemmat). Kiinalaistuolista otan tarjouksia vastaan.

Tuolit sijaitsevat Helsingin Ruskeasuolla. Minulla ei ole valitettvaasti mahdollisuutta kuljettaa niitä mihinkään, joten ne tulee noutaa.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Mummomekko(ko)?



Innostuin ja tein ittelleni mekon. Kangas on Eurokankaan Polo-neulosta. Aikas kivan oloista. Oli helppo ommella, joustaa ja on lämpimän oloinen -menee näin talvellakin paksujen sukkiksien kanssa. Oli pakko kuvaa hiukan leikellä, sillä siinä vilahtelee lököt kotikalsarit joita en jaksanut kuvaa varten vaihtaa..

Peruskaava on Ottobren Pintuck-mekko, johon tein jottain muutoksia. Laiskotti, joten jätin laskokset väliin ja rypytin edestä keskeltä. En tiedä kannattiko, sillä musta tuo nauha näyttää lähinnä Chaplinin viiksiltä. Pintuck-mekon kaavalla olen tehnyt aiemmin mm. tämä
n.

Kyllä tuota pidettyä tulee.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Manna sai kodin!

Manna sai kodin tätini ja hänen miehensä luota! He menettivät jokin aika sitten lähes 15-vuotiaan vehnäterrieri-tyttönsä vanhuuden vaivoihin, ja nyt oli sopiva aika uudelle koiralle. Rakkaus syttyi ensitapaamisella ja oli molemminpuolista. Olen Mannan ja uusien omistajien puolesta todella iloinen.

Silti olo on aivan kauhean haikea. Aamulla tuli jo itku, kun minulla on niin kova ikävä Mannaa. Manna toi tähän taloon elämää, siinä on kyllä varsinainen koirapersoona, jonka edesottamuksille sai nauraa. Ja välistä kiristellä hammastakin. Kaaleppikin selvästi nautti tytön seurasta. Harkitsin kyllä Mannan pitämistä itsekin, mutta näin on parempi. Näinhän sen piti mennäkin; Manna oli meillä kotihoidossa sen aikaa kun sille etsittiin pysyvää kotia Rekku Rescue ry:n kautta. Kaaleppihan tuli mulle aikoinaan juuri Rekkujen kautta.

Ja mikä parasta: Manna sai maailman parhaan kodin ja pääsemme sitä tapaamaan aina kun tahdomme!


Joulu oli rauhallinen. Matkustimme Kotkaan, siellä oltiin lähes koko perheen voimin. Tuli syötyä hyvin. levättyä ja ulkoiltua kipakassa pakkassäässä. Välipäivät olin töissä.

Uusi vuosi alkaa uusilla tuulilla, sillä aloitan maanantaina uudessa työpaikassa. Tämä on NIIN tervetullut muutos! Olin todella onneton edellisessä ja jo sekin, että työmatkani lyhenee tunnilla päivässä, on paljon.