lauantai 28. syyskuuta 2013

Siilien tankkaus

Siileillä on kova kiire tankata talven varalle. Olen nyt lisännyt toisen kattauksen vielä myöhemmälle illalle, koska niitä on niin paljon. Mielenkiintoista, kuinka viesti ruokapaikasta kiirii siilien keskuudessa. Pari piikikkäistä ovat niin pieniä (eivät näy kuvassa), että mua huolettaa etteivät ehdi saada tarpeeksi painoa selvitäkseen horroksesta. Suomen oloissa siilin täytyisi painaa n. 800g, jotta selviävät talven yli. Horroksen aikanahan ne menettävät ainakin puolet ruumiinpainostaan.

Siivoan siilien kupit pois aina aamulla aikaisin, sillä tiedän siilien ruokailevan pitkin yötä. Paikalla oli jonkin aikaa riistakamera, siksi tiedän. Ruokapaikka tulee pitää puhtaana, jotta taudit eivät leviä kotieläimiin eikä toisiin siileihin. Siilithän ovat melko sotkuista sakkia ja sontivat jopa ruokakupeilleen. Siksi siivoan paikan hyvin aina aamuisin kun korjaan kupit pois ja uudelleen illalla ennen kuin laitan ruuat.

Siili on yksineläjä, eikä juurikaan perusta toisista piikikkäistä. On siksi huvittavaa nähdä, kuinka ne ahtautuvat kaikki saman lautasen ääreen, vaikka lautasia on useampi. Kaikki lautaset eivät siis näy kuvassa.


<3 <3 <3

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Löytöjä

Helena Tynellin kaunis keltainen Pala-vaasi löytyi Karhulassa sijaitsevasta Tamburiinista. Suosittelen käväisemään, jos siellä päin liikutte. Mahtava valikoima uutta ja vanhaa.



Arabian Meri-teekupit ja KingHot-kulhot löytyivät taas Kannelmäen Ainosta. En ole tuon mallisten teekuppien fani, mutta väri on mahdottoman kaunis. Jotain turkoosin ja petroolin väliltä.



Kaj Franckin suunnittelemat ja Hackmanin valmistamat Scandia-aterimet olivat todellinen löytö. Kirppiksillä näitä ei näe juuri koskaan ja nettihuutokaupoissakin hinta nousee kympistä ylöspäin per kappale. Tämän satsin kappalehinnaksi tuli noin euro. Kuntokin vielä priima. Happy!



Lopuksi kätevän korkeat juomalasit, jotka saivat siskoltani heti tuomion, jotta rumia ovat. Itse tykkään. Tosin tämän sarjan matalampi versio sai jäädä hyllylle.


lauantai 7. syyskuuta 2013

Ompeluinto jäissä.

Tämän piti olla ompelublogi, mutta minkäs teet kun ompeluinto on jäissä. Näin on, vaikka kangaskaappi hajoaa liitoksistaan kankaiden määrästä johtuen ja lisää tulee haalittua koko ajan. Huomenna on surraan kuitenkin muutaman pipon tilauksesta ja kummitytölle jotain kivaa synttärilahjaksi. Niistä sitten myöhemmin.

Siilit keräävät ahkerasti painoa talven varalle. Eilen illalla piikikkäitä oli kupilla viisi samaan aikaan. En kovin usein viitsi siilejä häiritä salamavalon kanssa, mutta kuvaan taas jonain iltana niiden ruokahetkeä. Mulla on onni omata mukava naapuri, joka syöttää siilit silloin jos mulla on menoa.

Viime viikonlopun olimmekin reissussa, sillä juhlimme 60 vuotiasta isäämme. Oli tosi kiva juhlat; rennosti omassa porukassa. Onnea vielä, sinä ikuinen pikkupoika! Älä koskaan muutu. Nyt he ovatkin taas matkalla maailman toiselle laidalle ja seuraavaan näkemiseen menee tovi.

Samalla reissulla kolusin taas kotikaupungin kirpparit. Saaliina mm. iso nippu Hackmanin Scandiaa pilkkahinnalla, Riihimäen maljakko, juomalaseja yms. Laitan kuvia jahka jaksan.

Tämä soi tänään Spotifyssä:



Aerosmith: Dream On


Every time that I look in the mirror
All these lines on my face getting clearer
The past is gone
It went by like dusk to dawn
Isn't that the way
Everybody's got their dues in life to pay

Yeah, I know nobody knows
Where it comes and where it goes
I know it's everybody's sin
You got to lose to know how to win

Half my life's in books' written pages
Live and learn from fools and from sages
You know it's true
All the things you do, come back to you

Sing with me, sing for the year
Sing for the laughter and sing for the tear
Sing with me, if it's just for today
Maybe tomorrow the good Lord will take you away

Sing with me, sing it for the year
Sing for the laughter and sing for the tear
Sing with me, if it's just for today
Maybe tomorrow the good Lord will take you away

Dream on, dream on, dream on,
Dream until your dream come true
Dream on, dream on, dream on,
And dream until your dream come true
Dream on [7x]

Sing with me, sing it for the year
Sing for the laughter and sing it for the tear
Sing with me, if it's just for today
Maybe tomorrow the good Lord will take you away

Sing with me, sing it for the year
Sing for the laughter and sing it for the tear
Sing with me, if it's just for today
Maybe tomorrow the good Lord will take you away

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Olen aikaistanut siilien sapuska-aikaa ja nyt ne tulevat iltapalalle tasan klo 21.15. On hämmästyttävää, kuinka täsmällisiä ne ovat. Tänään olin 5 min myöhässä ja jo siellä oli kolme piikikästä odottelemassa apettaan. Siinä ne rauhassa kävivät kupille, kun mä vielä lusikoin sapuskaa niihin. Rohkeita kavereita. Suurimmalla oli otsassaan valtava punkki; en tohtinut napata sitä pois vaikka mieli teki.

Kuvat on otettu kännykkäkameralla otsalampun valossa. :-)