torstai 26. kesäkuuta 2008

Rakeita kesäkuussa!


Tänään Helsingissä oli hurja raekuuro ja sen perään satoi vettä kun saavista kaataen. Jotta ilma olisi täydellinen, täytyi tietysti vielä jyrähdellä ja salamoida. Huomenna mulla on viimeinen työpäivä ja sitten autuaat kolme viikkoa lomaa! Toivotaan paljon lämpöä, aurinkoa ja hyvää lomatuulta.

Otin tänään muuten kuvat noista aikaisemmin mainitsemistani lehtikorista ja kirstusta. Kori on 2e:n löytö Hietsun kirpparilta ja alkuperäiseltä väriltään sellainen likaisen värinen, perus pärekori siis.
Arkku on isoisoisäni tekemä, ikää arviolta 50v. Siina oli muutama kerros maalia poistettavana, alkuperäinen väri taisi olla ruskea. Nyt arkku pääsi eteiseen säilyttämään Kaalepin aarteita.


maanantai 23. kesäkuuta 2008

Jippijajei!

Viimeinen työviikko ennen lomaa käynnistyi tänään! Ei ollenkaan hatuttanut mennä töihin, vaikka yleensä maanantaiaamut vaikeita ovatkin. Ehkä syy siihen on myös siinä, että tuli kunnolla levättyä juhannuksena.

Oltiin Kaalepin kanssa Helsingissä ja hiljaista oli. Perjantai meni levätessä ja koirapuistoillessa. Lauantaina innostuin maalailemaan. Uuden valkoisen maalipinnan saivat mm. isoisoisäni tekemä arkku, kirpparilta löytämäni ihana pärekori (joka nyt toimii lehtikorina) ja eteisen hylly. Vielä pitäisi siihen hyllyyn ommella vaalean sininen verho; kangaskin odottaa valmiina.

Liitän kuvia mukaa myöhemmin.


Jei siis. Viimeinen työviikkoa ennen lomaa!

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Uusi aloitus

Perustin tämän blogin vuosi sitten, mutta kirjoittelu jäi. Nyt toivottavasti uudella innolla ja hieman pitkäjänteisemmin.

Olen nyt siis vuoden vanhempi, 36-vuotias. Yhden hengen perheeni on kasvanut Kaaleppi-koiralla. Kaaleppi on n. 2-5 vuotias sekarotuinen, joka oli löydetty kesällä 2007 Tallinnan kaduilta harhailemasta. Sieltä se oli viety paikalliseen löytöeläintarhaan. Monien mutkien kautta se tuli minulle Rekku Rescue ry:n kautta syyskuussa .

Kaalepin myötä elämääni on tullut rutkasti iloa ja riemua!

Blogissani on tarkoitus kertoa Kaalepin kuulumisista, jakaa sisustus- ja koruintoani.


Tervetuloa siis!