sunnuntai 21. joulukuuta 2008




Taas yksi mekko Farbenmix:n kaavalla. Kankaana viimeinen palani Marimekon vaaleanpunaisesta Tantsusta ja Eurokankaan pikkuruutuista puuvillaa hihoissa. Tämä on tilaustyö ja menee pikkutytön joulupakettiin, joten ei tästä sen enempää. Hihat ovat oikeasti saman kokoiset ja malliset. Olin hieman huolimaton asettaessani mekkoa kuvausvalmiuteen.

Minä ja Kaaleppi toivomme kaikille lukijoille oikein ihanaa ja tunnelmallista joulunaikaa. Lämmin kiitos kaikille kommentin jättäneille, niitä on ollut ilo lukea. Nyt vetäydymme pienelle joulutauolle ja palaamme taas uuteen vuoteen aika lailla vanhoilla kujeilla.

Tässä vielä pallopojan terveiset omin kuvin:





perjantai 12. joulukuuta 2008

Lisää mekkoja

Ihanaa, taas perjantai! Huomenna aion tehdä loput joululahjaostokset, jotta eivät jää ihan viime tippaan. Suurin osa mulla onkin jo hankittuna, joitain pieniä lisäyksiä puuttuu. Myös toiselle kummipojalle on lahja ostamatta ja se pitää kyllä saada huomenna aikaiseksi, sillä paketti matkaa Muencheniin. Mitä ostaa 10-vuotiaalle tiedemiehen alulle?

Kummitytön mekko valmistui vauhdilla. Kangas on tietääkseni Laura Ashleyn babycordia; ihanan pehmeään. Vuorena jotain varastoista löytynyttä ohutta puuvillaa.

Hieman töppöilin vuoren kanssa, eikä siitä tullut tarpeeksi siisti. Minä en edes ole kovin pikkutarkka, joten voitte olla varmoja, että virheitä löytyy. Senpä takia tämä ei pääsekään kummitytön joulupakettiin, vaan annan sen ihan muuten vaan.




Tässä taas Farbenmix:n kaavoilla tehty Hannah -tunika. Kangas on Hendersonin Farmer's marketia ja Eurokankaan ruutukangasta.Täytyypi sanoa, että oli kyllä huono ostos tuo ruutukangas. Virheitä ja tahroja täynnä.


maanantai 8. joulukuuta 2008

Posti toi viime viikolla tämän ihanan enkelikoristeen. Tämä oli "Anna hyvän kiertää" -aiheen tiimoilta ja sen lähetti Katinkainen Essuntaskusta. Kiitos hurjasti vielä kerran! Enkeli on tosi kaunis ja se saa roikkua ikkunassa koko talven.



Innostuin itsekin viikonloppuna väsäämään joulukoristeita. Mulla on laatikossa näitä pieniä virkattuja pitsiliinoja, joita olen kirppareilta haalinut. Sunnuntaina innostuin tärkkäämään niitä Maizena-vesi -seoksella ja kiinnitin niihin metallilangalla lasihelmiä. Ripustelin ikkunaan muitakin koristeita. Kaikki muutkin omia tai äidin tekeleitä, paitsi tuo Pentikin punainen lasipallo.





Lupailin tuolla aiemmin lisää kuvia tekemistäni pipoista ja nyt malliksi pääsi suloinen Anna. Kiitokset Johannalle kuvista!



sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Uusi pipo oli kummipojalle, Aarolle, enemmän kuin sopiva ja näytti olevan ihan mieluinenkin. Heijastin tuo turvallisuutta pimeään syksyyn. Heijastin on Sinellin kiinnisilitettävää sellaista, kätevää kuin mikä.



Aaron sisko, Aliisa, sai aiemmin esittelemäni uuden mekon. Mekko oli kooltaan passeli ja menee myöhemmin vielä tunikana. Se oli pikkutytölle tosi mieluisa ja kirvoitti iloiset tanssiaskeleetkin. Tosin tanssittiin ilosta eilen yksi ja toinen, kun vietettiin mukavaa lauantai-iltaa hyvien ystävien luona. Kaaleppikin vaikutti viihtyvän kylässä tuttujen ihmisten ympäröimänä, vaikka se ei normaalisti pidä kyläilystä lainkaan.




Tässä mä ja Kaaleppi 4-vuotiaan silmin. Kaaleppi oli pukeutunut joulun punaiseen.. :-)

sunnuntai 23. marraskuuta 2008




Oi, mikä ihana lumivaippa saapui Helsinkiinkin. Kaalepin kanssa vietettiin pari tuntia koirapuistossa lumipalloja heitellen. Tai mä heitin ja Kaaleppi jahtasi niitä. Kyllä nautittiin! Oli viimein pakko lähteä kotiin kun kummallakin oli silmät jäässä.

Postiluukusta kolahti viime viikolla tilaus Farbenmix:ltä. Kovasti eri blogeissa hehkutettu Hannah -tunikan kaavat ja muutamaa eri nauhaa. Tokihan kaavaa piti heti kokeilla kun kaapissa sattui olemaan kivoja kankaitakin. Tästä tuli siis tunika pienelle tytölle. Kankaat Marimekon "Tantsu" ja Amy Butlerin "Lotus". Oikein suloinen, mielestäni. Ompelus oli lisäksi vielä tosi helppo toteuttaa ja valmistui nopeasti. En ole ollenkaan monimutkaisten väkerrysten ystävä muuten kuin muiden tekemänä. Ihastelen niitä siis mielelläni, mutta oma kärsivällisyys ei riitä toteutukseen.

Itselleni ompelin vaalean siniset lököt pyjamapökät jo kesällä ostamastani Laura Ashleyn trikoosta. Ovat hieman kesäiset, mutta huihai. Ihanat kuitenkin!





Tässä vielä esimakua tulevasta ompeluksesta. Tästä taitaa tulla kummitytölle joululahjamekko. Lisää sitten tunnempana...

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Tilasin Etsystä tämän tosi hauskan korun. Teksti "Keep calm and carry on" sopii juuri tämän hetkiseen tilanteeseeni töissä ja aionkin pitää sitä amulettina vastedes. Rauhoittamassa.
Tekijä oli Homestudio.

Ihastuin tähän niin, että aion takuulla tilata muutaman erilaisen varastoon lahjoiksi.

maanantai 17. marraskuuta 2008



Kuvassa lempijulisteeni. Vanha ranskalainen leffajuliste, jonka ostin vuosia sitten Hietalahden torilta parilla eurolla ja vein taululiikkeeseen laminoitavaksi mataksi, sentin paksuiselle levylle. Nyt se koristelee olkkarin seinää ja olen juuttunut noihin väreihin, sillä tykkään julisteesta niin mahdottomasti. Joskus se saa kunniapaikan muualla kuin olohuoneessa. Sitten joskus kun on enemmän tilaa.

Alakuvissa pipoja, jotka valmistuivat eilen. Heijastinpipot matkaavat Otolle ja Kallelle. Molemmille molempia värejä.





Tämä suloinen pallopipo ja kaulaliina ovat ihanan pehmoista fleeceä. Ne pääsevät kummitytön joulupakettiin.

Pakkanen ilostuttaa!



sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Onpa kulunut aikaa siitä, kun viimeksi täällä kävin kirjoittelemassa. Tää alkusyksy on mulle aina sellaista rämpimis-aikaa jolloin saan juuri tehtyä kaiken pakollisen, mutta en juurikaan muuta. Väsyttää ja väsyttää vaan.

Eilen kävin hakemassa uutta intoa Kädentaito-messuilta Helsingin Messukeskuksessa. Seurana oli oma Äiti. Oli tosi kivaa ja vaikka niin suuresti päätin, että "mitään en osta", niin kyllä rahaa paloi. Mutta tein niin ihania löytöjä omiin käsityö-projekteihin ja ostin pari joululahjaakin. Kummityttö saa ihanat punaiset nahkarukkaset ja hyvä ystävä (joka ei tätä tiettävästi lue) tosi kauniit hopeiset helmikorvakorut. Itselleni hankin kauan haaveilemani lammasrukkaset.

Ja katsokaa noita ihania helmiä! Vasemmalta: ruskeita helmiäiskolikkoja (joista aion tehdä rannekoruja), kirkkaita lasihelmibiconetteja sekä makeanveden helmiä.



Ostin myös vyyhdin Kauhavan Kangas-Aitan Esito-lenkkimohairia valkoisena. Aion kutoa itselleni siitä huivin. Hiukan näin jälkikäteen harmittaa, etten ostanut syklaamin punaista valkoisen sijaan. Valkoinen oli vain niin tuttu ja turvallinen valinta...

Kaiken kaikkiaan messut olivat tosi kivat. Hiukan jäin kaipaamaan vinonauhan kääntölaitetta, jota oikein varta vasten etsin. Osaisiko joku neuvoa, mistä sellaisen voisi käydä ostamassa/tilata?

Kaalepilta terveisiä! Kuva on parin viikon takaa kastroinnin jälkihuuruista. Hyvin tuo palloilu onnistui tötteröpäältäkin. Kaveri voi hyvin ja haava on parantunut täydellisesti. Nyt sitten vain odotellaan rauhallisempia aikoja, jolloin ei tyttöystävän etsintä ole ensimmäisenä poijan mielessä.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Sillä aikaa kun emäntä ompelee, Kaaleppi herkuttelee. Hain Hakaniemen Hallissa sijaitsevasta Reinin lihakaupasta muovikassillisen lihaisia luita pakkaseen. Kyllä kaverin nyt kelpaa! Täytyy sanoa, että tuolla lihakaupassa oli loistava palvelu. Eivät katsoneet ollenkaan pitkään, vaikka menin pahimpaan ruuhkaan lauantaina hakemaan luita koiralleni, kun vieruskaverit ostivat sisäfilettä. :-)

Viikonloppu meni huolehtiessa. Isän tekonivelleikkauksessa tuli hieman takapakkia ja hän joutui lauantaina takaisin sairaalaan. Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin.

Sain mä jotain silti tehtyä hermostuneisuudestani huolimatta. Muutama pipo valmistui sunnuntaina. Osa niistä on tilaustöitä ja lisäksi olen luvannut lahjoittaa joitain kappaleita hyvään tarkoitukseen Rekku Rescue ry:n joulumyyjäisiin.

Iloa tälle viikolle ja pidetään mieli hyvänä!


sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Ompelin tänään tuollaisen "pillowcase" -mekon. Tyynyliinamekko..hih. Tämä tulee 1,5-vuotiaalle Aliisalle. Koko on varmasti suuri, mutta meneepähän pidempään. Kankaat ovat Amy Butleria. Näin jälkikäteen ajattelin, että kankaitten suhde olisi voinut olla toisenlainenkin, kuin puolet ja puolet. Mutta näin nyt sitten tällä kertaa.



Tilasin Euroteamilta tollaisia nimikoimis-lärpäkkeitä, jotka voi laittaa saumasta tulemaan. Toki olisin voinut keksiä jotain hauskempaakin, kuin vain "Petra". No tietääpähän, keneltä tulee.



Kiitos tuhannesti, Maria, tunnustuksesta! On tosi mukavaa huomata, että täällä käy joku lukemassa silloin tällöin. Bloginihan on todella arkinen, eikä nuo käsityötkään päätä huimaa, mutta ilmeisesti kuitenkin joku tykkää ja se tuntuu oikein kivalta.

Voisin itse puolestani jatkaa tätä ketjua ja kiittää tässä niitä blogeja, jota itselleni ovat mieluisia. Viisi ei riitä, mutta jos mietin oikein tarkkaan,niin pinnalle nousevat nämä:

1. Iinu Land

2. Liivian talossa

3. Jaana Maa

4. Ninuska

5. Connecting the Dots

Maininnan ansaitsisi NIIN moni muukin, mutta tässä tämä tällä kertaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää!

sunnuntai 21. syyskuuta 2008




Laitan kuvat äitini tekemistä korvakoruista, kun ovat niin mahdottoman kauniita! Korut ovat 925 sterling hopeaa, kirkas kivi Swarovskin kristallia ja ruskea on ihan lasihelmi - kaunis sekin.
Itse en roikkuvia korvakoruja osaa oikein käyttää ja nämä ovatkin minulla sillä tarkoituksella, että etsin näille uudet omistajat. Olenkin saanut töissä jo yhden parin myytyä.

En ole ommellut mitään uutta sitten noiden pipojen. Tänään olisi tarkoitus surruttaa pari keskeneräistä työtä valmiiksi. Niistä lisää sitten tuonnempana.

Ulkona on ihanan kuulas syyssää. Aurinko paistaa ja pihan vaahterat vaihtavat väriä. Vaikka asutaan kerrostalossa, ollaan onnekkaita luonnon läheisyydestä. Meidän lenkkeilyä rajoittaa hieman Kaalepin tassu, joka on kipeä. Itse herra ei tosin siitä juurikaan ulkoillessa välitä, vaan selkeästi protestoi lyhyitä lenkkejä vastaan. Neuvotteluja käydään tämän tästä siitä, että käännytäänkö jo kotiin vai jatketaanko vielä muutaman mutkan kautta.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Täällä on ommeltu pipoja kauhealla innolla. Pipot ovat trikoosta ja kaksinkertaisia. Musta ja punainen ovat Marimekon kankaista ja muut Laura Ashleyn. Kun pipo on päässä, yläkulmista muodostuu ikäänkuin pienet korvat ja ne ovat tosi söötit lapsen päässä - ja miksei aikuisenkin. Itselleni ompelin mustan. Koitan saada jossain vaiheessa sellaisen kuvan, missä pipo on jonkun päässä.

Yksi matkasi jo ystävän lapselle ja äsken saapui kännykuva iki-onnellisesta Aliisasta, uuden pipon omistajasta.






torstai 4. syyskuuta 2008

Tänään oli aivan ihana ulkoilusää. Aurinko paistoi ja ilma oli raikas. Ihana alkusyksyn kirpeys teki siitä erityisen ihanan. Koiran omistajana ulkoillaan säässä kun säässä, mutta tänään oli erityisen nautinnollista kävellä ulkona. Kaaleppikin nautti.

Tämä on ollut taas pitkä viikko. En tiedä, ehkä en ole vieläkään täysin kunnossa, kun väsyttää vaan koko ajan. Eilenkin nukuin koko illan. Turhaa varmaan mainitakaan, että ompelukone pölyttyy edelleen. Jos vaikka ensi viikolla sitten, sillä nyt mulla on jotain uutta innostavaa:

Nimittäin Postisetä ilostutti mua tiistaina näillä ihanilla kaavoilla. Tuhannet ja taas tuhannet kiitokset, Iinu! Olet kyllä kultainen kun raaskit luopua näistä. Ajattelin ommella ystävän pikkutytölle jotain kaunista ja käytännöllistä.



Posti toi myös muutaman Ottobre-lehden. Lankesin sitten mäkin tilaamaan kyseisen lehden ja onneksi niin, sillä lehti on TÄYNNÄ toinen toistansa ihanampia kaavoja. Itselläni ei ole lapsia, mutta kolme kummilasta ja muut ystävien lapset nauttivat kyllä mielellään ompeluksistani.

Ajattelin myös toteuttaa itselleni uusimmassa numerossa olevan tunikan. Ja ehkä saman myös mekkona. Ja toisena tunikana. Ja toisena mekkona....ihanaa!



Sitten vielä iltaterveiset Kaalepilta. Öhöm. Ja meillähän koira ei pääse sänkyyn...

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Sadetta piisaa tänä sunnuntaina. Aamusta iltaan. En ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia kunnon sadehousuja ja sadattelen sitä joka kerta kun kastun Kaalepin kanssa lenkkeillessäni. Nyt kyllä menen ensi viikolla kauppaan kun syksykin tulee.

Hiljaista on ollut tämä blogin pito viime aikoina. Muutama viikko meni sairastaessa. Aina kun palasin töihin, olin seuraavana päivänä taas kipeä. Mutta nyt on lenssut selätetty ja elämä hymyilee taas. Paitsi kun sataa.

Ompelukone pölyttyy. Sain mä sentään ommeltua jo aikoja sitten leikatut sohvatyynyn päälliset. Ihanaa Laura Ashleyn pallokangasta, jonka bongasin Eurokankaan korista heinäkuussa. Kangas näyttää jotenkin läikikkäältä tuossa kuvassa, mutta ei ole sitä luonnossa. Olen onnellinen uusista päällisistä.


Muuten en sitten olekaan juuri käsitöitä tehnyt. Kaivoin äsken kaapista viime talvena aloittamani kaulaliinan ja sen ajattelin kutoa nyt vihdoin valmiiksi. Novitan petroolinsinistä Teddy-lankaa. Tulee pitkä kaulaliina ja leveyttäkin piisaa. Sellainen, johon on ihana kietoutua pakkasilla. Viime talvena niitä pakkasia ei juuri ollut ja kai tämänkin kutominen ei siksi motivoinut. Toivotaan parempaa talvea.

Olen suuuuurkea kutoja ja ainoa, jota osaan tehdä, on kaulaliina ja eriparia olevat villasukat. Olen muutenkin käsitöissäni sellainen, että heti-nyt-valmista-kiitos. Yksinkertaisia juttuja siis teen.



Leikitäänkö, pliis?



No rapsuta sitten ainakin, jookos?



Rapsutatko, jos pyydän oikein kauniisti?






torstai 7. elokuuta 2008

Sain eilen kaikki suosikkiblogini katoamaan oudosti blogiluettelostani. Harmittaa.
Aivan kuin piristykseksi, toi posti tänään tämän ihanaisen neulatyynyn, jonka tilasin Etsystä.
Aivan kuin karkki, eikö?


Pari mekkoa on taas syntynyt vanhalla tutulla kaavalla; tässä yksi niistä. Nyt yritän jättää tuon kaavan rauhaan. Minulla on paha tapa juuttua yhteen ja samaan...




sunnuntai 3. elokuuta 2008

Sain tänään kuvattua muutamia tekemiäni koruja. Suurin osa koruista on lähtenyt heti valmistuttuaan matkaan ja kuvaaminen on unohtunut kokonaan. Nämä lojuvat joko laatikon pohjalla tai ovat omassa käytössä. Kuvien laatu on mitä sattuu, sillä omaan vain surkean 4 megapikselisen pokkarikameran. Haaveissa on puoliautomaattinen järjestelmäkamera, mutta niin - vain haaveissa. Ne nimittäin maksavat enemmän kuin kupeessa on kaivamisen varaa. Mutta, tässä näitä siis.

I got around to photograph some on the jewels I've been making. The quality of the pictures is bad, because I only have a 4 megapixel's pocket camera.

Ekassa kuvassa on kaulakoru, jonka tein itselleni vaijeriin lasihelmistä. Pituutta tuolla on n. 65 cm. Myönnän, että koruun innoitti Paula Nummelan Candy-kääty. Kiitos inspiraatiosta, Paula (joka et varmaan tätä näe, mutta kuitenkin).


In the first picture there is a necklace I made for myself. It's made to a wire from glass beads. Lock is silver plated. I got the inspiration to this from Paula Nummela's Candy-necklace.



Tässä muutama rannekoru, myöskin vaijeriin tehty. Koruissa lasihelmiä, joissain vuorikristallin ja ruusukvartsin siruja sekä hopeoidut lukonosat. Nämä ovat jäänet tuonne laatikon pohjalle roikkumaan, keltaista lukuun ottamatta - se on käytössä. Muihin en ole oikein tyytyväinen; tökkivät jostain syystä.




Tässä on kaulakoru, jonka annoin siskolleni. Siinä on vuorikristallia, lasihelmiä ja lukkona hopeoitu salpalukko. Pituutta silläkin on n. 60 cm. Tuohon olen itse tosi tyytyväinen ja vähän himotti pitää se omassa käytössäni. Onneksi sisko kuitenkin piti siitä.

Here's a necklace I gave my sister, she loved it.




Tässä viimeisessä kuvassa on äitini minulle tekemiä aitoja hopea rannekoruja. Ketju on Oili-ketju ja nuo joissa on kristalleja, niissä on Oilia ja muinaisketjua (jos muistain oikein; en itse ole mikään ketjuekspertti). Kristallit ovat Swarovskia. Suosikkeja kaikki ja kovassa käytössä!

Here's sterling silver bracelets my mother made for me. Stones are Swarovski crystals. I love all of them!